Viime kirkkovaltuuston kokouksen jälkeen meidät on tavoittanut yllättävä uutinen siitä, että pitkäaikainen seurakuntamme luottamushenkilö, entinen työnjohtaja Eino Majava on ylennetty kirkkauteen.

Eino toimi vuoden 1983 alusta lähtien eli lähes 44 vuoden Kemijärven seurakunnan vastuunkantajana eri luottamustehtävissä, mm. kirkkovaltuuston jäsenenä 20 vuoden ajan, josta kauden 2003–06 kirkkovaltuuston varapuheenjohtajana, sekä useita kausia myös kirkkoneuvostossa ja eri johtokuntien ja toimikuntien jäsenenä. Eino palkittiin aikanaan pitkästä toiminnastaan seurakuntatyön kultaisella ansiomerkillä.

Eino oli toki muutoinkin hyvin aktiivinen seurakuntalainen, joka osallistui säännöllisesti niin messuihin kuin muihin seurakunnan tapahtumiin. Eino edusti perinteistä, juurevaa kristillisyyttä, jonka keskiössä oli Kristuksen sovitustyö Golgatalla, mutta hän oli myös avoin tavoittamaan uusia ihmisiä uudenlaisilla keinoilla.

Surun ja kaipauksen keskellä saamme iloita, että Eino on nyt perillä. Pidämme hiljaisen hetken Einon muistoksi.

* * *

Hyvä kokousväki,

Meillä on tänään oletettavasti melko lyhyen valtuuston kokouksen jälkeen iltakoulu, jossa keskustelemme seurakunnan kiinteistöstrategiasta. Ajattelin tässä lyhyessä hartauspuheessakin viitata hieman kiinteistöihin.

Seurakuntien kokouspaikat ovat monille meistä hyvin rakkaita. Tiedämme millaisen kollektiivisen trauman esimerkiksi täällä Kemijärvellä tai Rovaniemellä jätti se, että viime sodan loppuvaiheissa paikkakunnan kirkot poltettiin – vieläpä ilman että näillä tuhotöillä olisi ollut entiselle aseveljelle mitään sotilaallista, strategista hyötyä.

Aikaisempi kirkkorakennus – joka oli tiettävästi samankaltainen kuin Sodankylässä vielä pystyssä oleva vanha kirkko – ei tuhoutunut sodassa, vaan seurakunnan luottamushenkilöt myivät sen polttopuiksi, kun rakennus rapistui eikä sille löytynyt käyttöä uuden kirkon valmistumisen jälkeen.

Olen kuullut joskus muistutettavan, ettei kokoontumispaikka ole tärkein, vaan sanoma ja se henki, missä kristityt kokoontuvat.

Matteuksen evankeliumissa Jeesus sanookin, että ”missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.” Ei siinä ole asetettu ehdoksi, että kokous pitää olla kirkossa tai seurakuntatalolla, vaan se on ehtona, että siellä ollaan koolla Jeesuksen nimessä.

Mutta tämä ei tarkoita tietenkään sitä, etteivätkö pyhäkkömme voisi ja saisi olla meille tärkeitä. Tällaisiin yhteisiin kokoontumispaikkoihin liittyy myös monien ihmisten oman uskonelämän muistoja sekä paikallisen kotiseudun historiaa ja kulttuuriperimää. Monien paikkakuntien maamerkit ja myös monet koko planeettamme tunnetuimmat ja merkittävimmät rakennukset ovat juuri kirkkoja. Osalla on tietysti ollut historiassa merkitystä paitsi hengellisenä kokoontumispaikkana, vaan maallisen ja poliittisen vallan näyttämönä.

Muistan aikanaan, kun olin Roomassa, ja näin upean Pietarinkirkon kaikkine aarteineen, ja kieltämättä sen vuosisatainen historia teki suuren vaikutuksen. Mutta kun kirkon ulkopuolella kadulla istui kerjäläisiä, osa jopa pienten lasten kanssa, ja vammaisia ja sairaita ihmisiä, niin kyllä siinä kieltämättä mieleen tuli, että kumpaanhan paikkaan Jeesus menisi, jos Hän nyt palaisi maan päälle. Eräs seurueessamme ollut mies tokaisi tuosta mahtavasta kirkosta, että ”onkohan Jumala koskaan edes käynyt tuolla”.

No, minä uskon kyllä, että Jumala on sielläkin käynyt. Enkä tahdo arvostella niitä kristittyjä, jotka vilpittömällä mielellä, Jumalan kunniaksi ja seurakuntalaisten kokouspaikoiksi ovat halunneet rakentaa suuria pyhäkköjä ja koristella ne kauniisti. Raamatun kertomuksista nousevat tai kristilliseen symboliikkaan perustuvat taulut ja ikonit voivat myös välittää evankeliumia, opettaa ja puhutella ihmistä. Eikähän Raamattu estetiikkaa kiellä.

Täällä Suomessa on viime vuosikymmeninä jouduttu luopumaan monista kappeleista ja kirkoista. Pyhien tilojen muuttuminen joksikin muuksi tietysti on oire paitsi väestörakenteen muutoksesta, niin myös siitä, että monien kirkkojen ja seurakuntien jäsenmäärät, ja sitä myöten myös verotulot, vähenevät. Kun tähän yhtälöön lisätään vielä se, että valtiovalta korvaa entistä vähemmän kirkolle niitä kuluja, joita kirkolle aiheutuu sen yhteiskunnallisten tehtävien hoitamisesta, niin todennäköisesti ikäviä päätöksiä on edessä vielä lisää eri puolilla maata.

Esimerkiksi moni on varmasti Kemijärveltä Ranualle ajaessa huomannut Auttin kappelin korkean kellotornin. Se oli minulle tutun risteyksen maamerkki jo lapsena. Muutama vuosi sitten Rovaniemen seurakunta joutui luopumaan tästä kappelista, ja päätös oli kivulias.

Me olemme toistaiseksi voineet pitää nykyiset tilamme täällä Kemijärvellä, ja saamme tehdä kaikkemme ja etsiä ratkaisuja sen puolesta, että ne voidaan pitää jatkossakin – ja tarvittaessa saamme myös surra, jos joistakin tutuista tiloista lopulta jouduttaisiin myös luopumaan.

Kaikissa niissä ahdingoissa, hengellisissä ja taloudellisissa ja mitä vain seurakunnat nykyään kohtaavat, me saamme kuitenkin luottaa siihen, että lopulta on vain yksi perusta kirkolla – se on Golgatan kallio ja se ensimmäinen helluntai, jolloin Pyhä Henki laskeutui opetuslasten päälle. Sitä jatkumoa kaikki todellinen kristillisyys edustaa.

Ja olivatpa puitteemme niitä kauniita loisteliaita kirkkoja, joista saamme olla kiitollisia, tai sitten jotain vaatimattomampaa, niin käsky, strategia ja tehtävä meillä on edelleen siinä, minkä Jeesus opetuslapsilleen ylösnousemuksensa jälkeen tehtäväksi jätti:

”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” (Matt. 28:18-20)

Muut keskustelijat argumentoivat  enimmäkseen asiassa pysyen. Ja olipa persujen politiikasta mitä mieltä tahansa, niin Joakim Wegelius on kyllä erinomainen esiintyjä, rauhallinen, selkeä ja positiivinen. 

Ylipäänsä poliitikot saisivat nyt ottaa huomioon äänestäjien ymmärtävän, ettei Suomi ole ajautunut ongelmiin vain tämän hallituksen toimien vuoksi, eikä edellisen hallituksenkaan, vaan poliitikot ovat epäonnistuneet laajalla rintamalla ja pitkäkestoisesti. Toisten puolueiden ja poliitikkojen syyttely ei auta. Katsokaa sen sijaan peiliin. (Niinpä niin, peilissähän se on vika, jos naama on vino.) Syyttömiä emme ole me äänestäjätkään. Meille on ollut helppo syöttää helppoja ratkaisuja, vaalitäkyjä. Ehkä me ensi kevään vaaleissa skarppaamme?

1

2

3

4

5

6

7

8

9

10

11

12

13

14

15

16

17

18

19

20

21

22

23

... kuvatekstit tulevat vasta myöhemmin ...

Ihmeellistä! 20 vuotta on kulunut joulublogin merkeissä <3

Tervetuloa 21:een joulublogivuoteen!