Miten se on? Vaistoavatko muut ihmiset todellakin niin selvästi, että joku toinen inhoaa itseään? Miksi muut osaavat lukea minua paremmin kuin minä itse?

Minulla on eräs "kaveri". Hän on todella rasittava. Välillä tekisi mieli sanoa hänelle suoraan, että haista paska vitun idiootti mua ei kiinnosta. Mutta toisaalta, aina välillä meillä on todella hauskaa.

Minulla on tapana hävetä mokiani ja yrittää peitellä niitä huumorilla. "Nauran itselleni" mutta niin myös muutkin ja vielä oikein kunnon ivan kanssa! Saatan vaikuttaa todella pinnalliselta, itsekkäältä ja itsekeskeiseltä, mutta tämä vaivaa mua. Enkä edes osaa ilmaista itseäni ja sanoa asioita niinkuin haluaisin, tulematta väärinymmärretyksi.

Kerron tyhmän, lapsellisen esimerkin.

Kerran tein ruokaa, makaronilaatikkoa. Siinä sitten tein munamaidon, kolme kananmunaa ja melkein litra maitoa. Sitten kun oli aika kaataa munamaito vuokaan, niin minä sitten olin unohtanut vatkata munat, kokonaiset kananmunat sitten sinne. En ollut tajunnut kokojuttua ja onhan makaronilaatikon teko minulle tuttua jne. Kerroin tuon jutun sitten vitsinä kaverille "niin siin sit kävi, vitsi mä olin taas tyhmä" "mä en ollu tajunnu sitä ollenkaan" Ja viimeksi EILEN (tapahtumasta jo varmaan kuukausia!) hän muistutti, että "muistatko sillo ku pistit ne kokonaiset kananmunat sinne makaronilaatikon joukkoon?" Vaikka ei mitään ihmeellistä syytä asiasta ollut edes puhua.

Kun minä nauran itselleni, sitä käytetään mua vastaan.

Kaikkea mitä sanot, voidaan käyttää sinua vastaan.

Niinhän se on. Jos nauran itselleni vitsinä, hetkellisenä hauskana juttuna (minulta todella paljon vaadittu, että pystyn edes nauramaan itselleni! Olen vasta parin viimeisen vuoden aikana "oppinut" sen) ja sitten sitä naureskellaan vielä monta kuukautta jutun jälkeen, ja se ei enää ole hauskaa.

Onko vika minussa?

Vai olenko vain minä pikkumainen joka suuttuu joka helvetin asiasta?  En vain voi sietää tuommoista. Tuommoista käy aina. Mutta olen alkanut vastaamaan samalla tavalla takaisin, nauran takaisin ja huomautan niistä. Mutta kaverini ei ota sitä kuuloonkaan hän kaatuu pyörällä ja sanoo että "vitsi mä oon taas taitava" minä vastaan siihen ihan samalla mitalla "niin oot tosiaanki!" ja sanon siitä vielä muulloinkin, mutta hän vaan nauraa ja sanoo "niin mä tiedän" Se ei hetkauta häntä, mutta mua tommonen ärsyttää suunnattomasti! Ehkä hän tekee sen vain siksi, että tietää minun ärsyyntyvän siitä. Ehkä ihan kiusakseen.

Milloin musta on tullut tämmönen selkärangaton paska?

Miettisin tuota jossain vaiheessa tässä... Milloin tosiaan? Minä aina suostun kaikkeen (kukaan ei ikinä suostu MINUN ideoihini tai pyyntöihini), minä aina olen ystävällinen (muut vittuilevat välillä ihan tahallaan), minä autan (vaikka en haluaisi, enkä välttämättä pystyisikään, mutta yritän kumminkin... eikä kukaan kumminkaan tee vastapalvelusta) ja kaikkea! En edes jaksa luetella nyt kaikkea. Sanokaan vain että vastaa samalla mitalla, mutta niitä muita ei tunnu kiinnostavan pätkääkään mun asiani.

Ja kun minä vastaan noihin kaikkiin samalla tavalla, että tiedän olevani taitava kun mokaan jne tai sanon, että vitsi oon tyhmä ku en sitä tajunnu ni sitten ihan niinkuin muut saisivat AINA pitää minua tyhmänä (tai siis pitävät) ja että aina olisin kauhean tyhmä jne. En osaa selittää. En jaksakaan. Otan mielelläni vastaan kommentteja....