Olin siellä haastattelussa. Siellä oli kamalaa. Siellä oli kaksi tuntematonta tyyppiä, toimintaterapeutti, eräs hoitaja, lääkäri ja minä ja äitini. Ne selittivät sitä ryhmän ideaa ja kaikkea sitä. Se oli ahdistavaa. Siellä menin taas itkeä pillittämään. Oh, miten häpeällistä ja kamalaa.

En haluaisi minnekään ryhmään. Ryhmät on kamalia ja perseestä. 'Koko Suomesta ollaan valittu neljä nuorta tähän projektiin ja sä olisit se neljäs. Mieti, mikä tilaisuus'
No vittu jes.

Siellä olis sitten se ryhmätapaaminen kerran viikossa ja sitä pitäis se toimintaterapeutti ja se joku toinen. Ja sitten yksilökäynti kerran viikossa. Samoten soittoajat iltaisin. Hohhoo.
Että ihan voin sille hoitajalle soittaa, jos tulee iltaisin kurja mieli ja viillättää. Hehha.

Se hoitaja, joka on sitten se mun virallinen hoitajani sen puolen vuoden ajan, on se jota inhosin osastolla ollessani. Äiti soitti osastolle viikonloppuna, kun olin taas viiltänyt. Kun menin osastolle (siis viime keväänä) niin juttelin sen kyseisen hoitajan kanssa (ei ollut mun omahoitajani eikä mitään, mutta kun se nyt vaan sattui olemaan töissä) ja hän käski näyttää käteni. Totesi siihen sitten "jaahas ja tommosia naarmuja" ja siinä se.

Ja muistan kun jouduin leipomaan sen hoitajan kanssa. Sillä vaan mustat pitsistringit vilkkuivat kun se kyykistyi laittamaan peltiä uuniin. No hyi helvetti.

Jees, että tämmöstä.

Nyt pitäis mennä kusettamaan koira ja lähteä sinne kirjoituskurssille. Mä en vain jaksaisi millään kusettaa koiraa. Olen laiska ja saamaton ja surkea koiranomistaja. Ah, itsesääli on tosiaan paras järvi uida. Tänään vaan kaikki on niin hankalaa taas vaihteeksi.

Onneksi huomenna on lyhyt päivä. Ai niin mut perkele. Huomenna on ruotsin koe. No vittu jes. Helvetti sentään. Ei taas hyvin mene.

Oksettaa, oksettaa oksettaa. Oksettaa taas enemmän kuin pitkään aikaan. Voisin oksentaa vaikka aivoni ulos. Mutta en oksenna. Olen luvannut olla oksentamatta. Yritän ajatella ja miettiä aina sitä, kuinka järkyttävän kamalan näköisiksi poskeni turpoavat, jos oksennan. Ja sitä, kuinka lupasin eräälle tärkeälle henkilölle, etten oksenna.

No, toivottavasti saisin tähän syömispelleilyyn nyt vihdoin jotain apua. Ravitsemusterapeutille aika ensi viikolla.

Nyt taas kiire lähteä. Koira odottaa ja kirjotuskurssi myös.