Yhtäkkiä tuli hirveän paha olo taas. Turhauttavaa. Rasittavaa. Haluaisin tehdä jotain. Jotain normaalia. Mennä jonkun kaverin luokse. Mennä leffaan. Tehdä jotain... ihan muuta kuin vain istua koneella, missä tulen viettämään koko loppu päivänkin. Ja sitten yhdeksän aikaan koiran kanssa ulos. Ja sitten... en tiedä. Koneelle kai? Ja sitten paniikissa teen läksyt joskus kahdentoista aikaan.
Taas ahdistaa. Ja ottaa päähän. Ihan kaikki.
Pää särkee.

Vituttaa. Itkettää. Nukuttaa.

Mä en halua huomenna kouluun.En halua. Miten saan äidin ymmärtämään, etten halua mennä sinne. Haluan nukkua. Olla rauhassa. Ajatella. Kuunnella musiikkia. Ajatella ajatella ajatella pääni selväksi. Kaikki on ollut yhtä mömmöä taas. Unta. Paksua outoa jotain.

Joudun lähtemään koneelta. No jaa, enhän minä ole kuin kohta kaksi tuntia vähintäänkin tässä istunut. Yhteensä tänään. Kai. Emmä tiedä. Hirveän paha olla.

Inhottaa. Tekisi mieli oksentaa. En kuitenkaan haluaisi. Inhottaa ylivoimaisen paljon. Haluaisin puhua jollekin. Haluaisin selittää ummet ja lammet kaikesta. Mistä kaikesta? Kaikesta paskasta.
Kaikesta paskasta mitä tääki blogi on täynnä. 

Inhottaa. Paha olla. Vituttaa kaikki. Tai no, en tiedä ihan kaikki ihmiset. Ehkä yks kaveri joka menee, mutta muitten kanssa en vaan jaksa. Yhden puolesta taas oon niin... voiko sanoa surullinen? Olen alkanut jotenkin vierastaa sanaa surullinen... mutta hänenkin takia on niin paha olla... siis ei hänen TAKIA, vaan sen takia, kun hänellä on niin paha olla...  Oon tänään oudon sekava.

Valinnaisen opettajamme on outo. Osui jotenkin ihan oudossa asiassa ihan oudon lähelle.

Huoh.