Hyvää iltaa.
Mun pitäisi tehdä maanantaiksi aamunavaus. Onneksi, mun ei tarvitse sentään mennä lukemaan sitä... mutta tekemään sen joudun yhdessä yhden "kaverini" kanssa. Okei, ei siinä mitään, että joudun tekemään sen juuri hänen kanssaan tai mitään, vaan se, että mä en vain osaa. Mä en tiedä mistä mä kirjoittaisin, mä en tiedä mistä siellä voisi puhua. Tai siis, ne voisivat puhua. Jos mä kirjoitan jostain oman mielipiteeni tai jonkun semmoisen kirjoituksen... mun pitää lukea se ite, ei se oo sama, että joku muu menee lukemaan mun mielipiteen jossain... Mutta mä en todellakaan halua mennä meidän koulun keskusradioon lukemaan yhtään mitään! Mä kun jännitän ja hermostun, mun puheesta ei saa mitään selvää.
Oikeastaan, mun ei olisi edes tarvinnut tehdä sitä. Torstaina ällötyskana S arpoi sen, että kuka sen sitten tekisi. Sitten tietysti se osui yhteen luokkamme poikaan ja kouluhenkarini (eli tyypin jonka kanssa olen vain koulussa, eli tyyppi, jonka kanssa hengaan vaan koulussa :P. Nää on näitä mun omia sanojani :P) ja niinkuin arvatakin saattaa, se poika ei todellakaan tee yhtään mitään... Joten mä joudun velvollisuudesta tekemään sen mun kaverin kanssa. Mä en oikeesti jaksais yhtään. Siis en henkisesti enkä myöskään "jaksamisjaksamis"-tasolla... Jos nyt kukaan ymmärtää mitä mä tarkoitan.

Mä haluaisin vaan vetää ranteet paskaksi... kuinka ihanaa se ois. Mutta mä en voi. Mä en vaan voi, mun äidin takia. Se on saanu ja saa kärsiä mun takia ihan tarpeeksi... Mutta mä vaan... haluaisin purkaa kaiken paskan pois. Haluaisin nauttia hetken. Mutta... jalkaan viiltäminen ei tunnu samalta... Mä haluan satuttaa.

Olen myös miettinyt, kuinka paljon kaikilla muilla ihmisillä olisivat asiat paremmin, jos mua ei olis... Jos vaan nukahtaisin... enkä heräis enää koskaan. Koskaan. Ikinä. Kävisin vaan nukkumaan ja aamulla auringonsäteiden tunkiessa verhon raosta mä vaan nukkuisin... Nukkuisin ikuista unta.
Mä olen oikeasti sitä mieltä, väititte te muut ihan mitä tahansa, että monilla ihmisillä olisi asiat paremmin jos mua ei olisi... jos he eivät tuntisi minua... tai jos minua ei vain olisi... tai jos kuolisin. Mä aina vittuilen kaikille. Olen kauhean paska ihminen. Ei mun kaltaisten ihmisten pitäisi elää. Tämmöiset ihmiset vaan pilaa muitten ihmisten riemun ja elämän tässä kauniissa maailmassa. Mä vaan aina... kiukuttelen ja olen mahdollisimman paska kaikille. ("no sähän voit ite vaikuttaa siihen, ettet ole paska muille..." mitä luonteelleen voi? että suuttuu helposti ihan pienistä asioista ja vaan... aina kun on paha olla... tulee sanottua ihan liian pahasti kaikille ihan viattomille ihmisille... ihmisille, joilla ei ole mitään osaa eikä arpaa koko jutussa...) Olen kaikinpuolin paska ihminen. Miksi kukaan ei sitten tule ja päästä minua kurjuudestani? (nyt joku tulee ja palkkaa palkkamurhaajan tappamaan mut:P tehkää se :P)

Mua väsyttää. Kyllästyttää. Pitäisikö vain sanoa hyvää yötä maailmalle... elämälle... Ei... vielä.