Eräs perjantai sitten olimme koululääkärillä.
Menin vetämään yksi päivä liikaa lääkkeitä, näkyi päälle päin sen verran vahvasti, että äiti meni ja tonki mun huoneeni.
Löysi loput pillerit, kirjeeni ja päiväkirjani ja tuota.. niin..
Ihan hyvä vaan, että se löysi noi pillerit. Yksi ilta sitten etsiskelinkin niitä. Olin muuten ihan saatanan vihainen, kun en löytänyt niitä. Olisin vetänyt kaikki naamaan kerralla, jos ne jostain olisin löytänyt.
Mutta joo, koululääkäri oli mukava. Otti tosissaan ja oli oikeasti huolissaan. Ei vähätellyt saati aliarvioinut.
Laitto lähetteen nopeasti eteenpäin.
Maanantaina, eli eilen, oli sitten ensimmäinen psykologikerta. Viime torstaina käytiin ekan kerran siellä. Se oli todella ahdistavaa. Istutaan isossa huoneessa, jossa tuolit ympyrässä silleen ja sitten istuttaan siinä kaikki neljä, minä, äiti, lääkäri ja psykologi.
Ja kaikki tuijotti mua.

Noniin, mut eilen.
Se huone oli ahdistava.
Suorakulmion muotoinen. Kapea ja pitkä huone. Pienenä mulla oli hirveä ahtaanpaikan kammo ja olisin varmaan kammoksunut sitä huonetta, mutta kyllä siinä sitten.

"Koska viimeksi viilsit?"
".... eilen."
"Miksi?"
"Olipahaolojasöinjasitoksettijasitoksensinjasitolivielpahempiollajasitviilsin."

Oli sen kanssa ihan mukava jutella.
Torstaina uudelleen.
Tunnen itseni hulluksi, mielisairaaksi hihhuliksi. Tyhmäksi.

Masennus- ja ahdistuslääkettä sekä melatoniinia määrättiin. Olen saanut nyt nukuttua paremmin, vaikka vielä tuo masennusahdistuslääke ei ole näyttänyt vaikuttavan. Kuulemma parin viikon päästä pitäisi auttaa.
Perskule, mä olen vaan oksennellut ja viillellyt enemmän.

J:lle menin kertomaan tilanteestani ja noista psykologikerroista.
Se on itsekin niin sekaisin, että ei pitäisi mitään sille sanoa.
Menin itsekin vaan enemmän sekaisin, kun yritän selventää sille ajatuksiani ja se selittelee omiaan.
Olipas taas reilusti sanottu.

Huomenna seksuaalisuudesta testi terveystiedosta, JES!
Hafhaf.